KUUKAUDEN LEVY
(Aksentti 8 / 2008, Antti Häyrynen)
Kyytiä klassikoille
Saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalo ja pianisti Risto-Matti Marin osoittavat, ettei hevirockin parissa vietetty nuoruus ole hukkaan heitetty ja että murrosiän synkistelyn ja uhon voi elää uudelleen. Metallifonia-duona esiintyvä kaksikko on sovittanut ja sovituttanut kitarahevin klassikkoja 1970- ja 80-luvuilta, päänumeroinaan Van Halenin ja Yngwie Malmsteenin kappaleet, joissa alun perinkin on tuntuvilla klassisen musiikin virtuoosiperinne.
Projektiin liittyneet sovittajat ja säveltäjät, Jan-Mikael Vainio, Pasi Lyytikäinen, Tommi Kärkkäinen, Markus Fagerudd ja Perttu Haapanen ovat olleet hankkeesta ilmeisen innoissaan ja kappaleet potkaisevat vakuuttavasti modernistisessa kuosissaan. Vainio on säveltänyt (Malmsteenin) nimikkokappaleeseen intron, jossa levy saa lentävän lähdön. Tuomisalo käyttää sovituksissaan myös äänitystekniikan suomia mahdollisuuksia, joista syntyvä moniääninen törähtely muistuttaa hieman Michael Nymanin musiikkia. Marinin sovitus Malmsteenin Krakatausta yhdistää Lisztin bravuurityylin rokkikukkoiluun.
Levyn ainoa klassinen kappale on Carl Orffin Carmina Buranan O fortuna –kuoro ja dokumentoinnin perusteella ainoa alkuperäisteos on Max Savikankaan Black metal. Soiton perusilme on asiaankuuluvan totinen ja kumppanusten taituruus ei jää jälkeen esikuvistaan. Joissakin näytteissä korostuu heville ominainen monotonia enemmän kuin olisi väliksi, mutta suurin osa sovituksista on tarttuvan kekseliäitä ja sopivasti – vaan ei liikaa – humoristisia. Jarmo Sermilän Jasemusiikki on vuosien varrella levyttänyt vinon pinon tarkalla vainulla poimittua nykymusiikkia ja jälki on aina – kuten tässäkin – ollut teknisesti erittäin korkeatasoista.
(Metallilehti Inferno 6 / 2008. Tomi Pohto)
Vuoden hämärimmästä ja kiintoisimmasta hevilainalevystä vastaa Metallifonia. Olli-Pekka Tuomisalon saksofonin ja Risto-Matti Marinin pianon voimin muuntuu Stonen Get Stonedkin merkillisille suuntimille.
Kotimaisen spiidin lisäksi vänkyrän kamarijazz-kohtelun saavat niin Van Halen, Yngwie Malmsteen kuin Led Zeppelinkin. Alkuperäisen kappaleen tunnettuudella ei ole merkitystä, sillä Metallifonia on sovittanut tulkitsemansa teokset näkemyksellisesti.
Levyn tunnelmat nivoutuvat hetkittäin oivallisen piinaaviin sfääreihin, sitten kaksijakoinen albumi näyttää kupruisan puolensa ja homma alkaa haista liikaa taiteelta. Rockiahan tässä kuitenkin ollaan versioimassa.
Metallifonian funktio jää epäselväksi. Yrittääkö se tuoda raskaan musiikin ilosanomaa taidemusiikkipiireille, vai tyrkyttääkö se sofistikoitunutta näkemystään raskasmetallisteille? On tuomion aika: yhdesti kirvestä instrumentillisesta taituruudesta, toisen kerran pamahtaa ulottuvuudellaan mittaamattomilta vaikuttavista sovituksista. Puolikas isku silkasta rohkeudesta.
Puhallinorkesteriuutiset Kevät 2008
Vuoden tähän asti hämmentävin kuuntelukokemus!
Tunteella vedetty levy sisältää niin tuhdin paketin virtuositeettiä ja sankarillisia suorituksia, että siinä riittää sulateltavaa pitkäksi aikaa. Olli-Pekka Tuomisalo ja Risto-Matti Marin ovat antaneet uudet kasvot jo alunperinkin hienoille teoksille. Sovittajina ovat Tuomisalon ja Marinin lisäksi kunnostautuneet Jan Mikael Vainio, Perttu Haapanen, Markus Fagerudd, Pasi Lyytikäinen ja Tommi Kärkkäinen, ainoa levyä varten sävelletty biisi (Black Metal) on Max Savikankaan käsialaa.
Levyn nimikkobiisi, Yngwie Malmsteenin ”Far Beyond the Sun”, esittelee hieman kletzmertyyppistä fonismia. Taidokkaat unisonosoolot muistuttavat Yngwien ja hänen ”hovikiipparistinsa” Jens Johanssonin kulta-ajoista. Levyn ehkä kasareinta tavaraa on Perttu Haapasen ehkä hieman kieli poskessa sovittama Stone-yhtyeen ”Get Stoned”, joka savuverhonsa takaa tuo mieleen John Zornin. Soitinten roolitus on varsin mielenkiintoinen, pianisti Marin saa tarjoiltavakseen mättökomppia joka ei ehkä taimaukseltaan ollut tarkoitettukaan aivan metronomiseksi.
Gilbertin ”Echo Song” muistuttaa hypnoottisuudessaan konemusaa. Pianoton sovitus etenee baritoni- ja alttosaksofonin päällekkäisäänityksinä, joten tätä helmeä ei taida voida livenä kuulla.
Markus Fageruddin ”A Potful of Ledzeps” on hengästyttävän turboahdettu rymistely jossa taiteilijoiden moni-ilmeinen instrumenttienkäyttö tekee kunniaa tälle 1970-luvun titaanille.
Minun kohdallani levyn ehdottomaksi timantiksi osoittautuu Malmsteenin ”Krakatau”. Risto-Matti Marinin ehjä sovitus on hetkittäin todella vaikuttava, muutama sisäänleivottu klasari-inside kruunaa kokonaisuuden.
Kaiken kaikkiaan ”Far Beyond the Sun” on hyvin toimiva kokonaisuus. Keskenään erilaiset biisit oivaltavine sovituksineen tarjoavat ahaa-elämyksiä useammalle kuuntelukerralle. Jos nyt jotain jäi tältä levyltä kaipaamaan niin perinteinen 80-luvun ratsastuskomppi puuttui, sitä ehkä toivoisin hieman seuraavalle levylle, kiitos!
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen levy!
Kreisi S.
